Pielis-Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 8.11.23 ja kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen 11§ määräämät asiat. Otsikkoa klikkaamalla pääsee lukemaan tiivistettynä kokouksen tekemät päätökset.
- Jäsenmaksut; juniorit 45 € ja aikuiset 120 €. Liittymismaksuja ei peritä.
- Tilintarkastuspalkkiot maksetaan laskun mukaan.
- Kokouspalkkio 30 €/kokous
- Matkakustannusten korvaukset hallituksen virallisilta kokousmatkoilta; julkisten kulkuneuvojen käytöstä todellisten kulujen mukaisesti, oman auton käytöstä verohallituksen päätöksen mukaisin enimmäismäärin ja päivärahoja ei makseta.
- Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Henri Kettunen. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Ritva Keronen sekä erovuoroisista Terttu Komsa jatkamaan uudelle kolmivuotiskaudelle. Vanhoina hallituksen jäseninä hallituksessa jatkavat Jani Tolvanen, Hannu Malinen, Ritva Kuosmanen, Mikko Laurinus ja Juha Halonen (uuden hallituksen toimikausi alkaa 1.1.2024).
- Tilin-/toiminnantarkastajina valittiin jatkamaan Sulo Karhu ja Heli Kuvaja (varalla Helena Turunen ja Lasse Hyytiäinen).
- Pielis-Golf ry:n edustajana Pielis-Golf Oy:n hallituksessa jatkaa puheenjohtaja Henri Kettunen.
Kokouksen pöytäkirja lisätään materiaalisalkkuun, kun puheenjohtaja, sihteeri ja pöytäkirjan tarkastajat ovat pöytäkirjan allekirjoittaneet.
Vastaa