Pielis-Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 16.11.22 ja kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen 11§ määräämät asiat. Otsikkoa klikkaamalla pääsee lukemaan tiivistettynä kokouksen tekemät päätökset.
- Jäsenmaksut pysyivät ennallaan; juniorit 45 €, aikuiset 110 € ja ainaisjäsen 2.610 €. Liittymismaksuja ei peritä.
- Tilintarkastuspalkkiot maksetaan laskun mukaan.
- Kokouspalkkio 30 €/kokous
- Matkakustannusten korvaukset hallituksen virallisilta kokousmatkoilta; julkisten kulkuneuvojen käytöstä todellisten kulujen mukaisesti, oman auton käytöstä verohallituksen päätöksen mukaisin enimmäismäärin ja päivärahoja ei makseta.
- Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Henri Kettunen. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Mikko Laurinus ja Juha Halonen sekä erovuoroisista Ritva Kuosmanen jatkamaan uudelle kolmivuotiskaudelle. Vanhoina hallituksen jäseninä hallituksessa jatkavat Anna-Maria Latosaari, Terttu Komsa, Jani Tolvanen, Tero Niskanen, ja Hannu Malinen (uuden hallituksen toimikausi alkaa 1.1.2023).
- Tilin-/toiminnantarkastajina valittiin jatkamaan Sulo Karhu ja Heli Kuvaja (Helena Turunen ja Lasse Hyytiäinen).
- Pielis-Golf ry:n ehdokkaaksi Pielis-Golf Oy:n hallitukseen päätettiin esittää uutta puheenjohtajaa Henri Kettusta.
Kokouksen pöytäkirja lisätään materiaalisalkkuun, kun puheenjohtaja, sihteeri ja pöytäkirjan tarkastajat ovat pöytäkirjan allekirjoittaneet.
Vastaa