Pielis-Golf ry:n syyskokous pidetään sääntöjen mukaisesti marraskuussa. Syyskokouksessa päätetään monista seuran kannalta isoista asioista, joista tärkeimpänä on valita seuran hallitukseen jäsenet. Jäsenet valitaan kolmivuotiskaudelle ja puheenjohtaja vuosittain. Hyvä hallitus edustaa koko jäsenistöä, joten hallituksessa voi toimia niin juuri aloittanut kuin kokenutkin golfari. Hallituksessa työskentely ei vaadi mitään erityisosaamista, mutta sitoutuminen yhteisten asioiden hoitoon tietenkin vaatii hieman aikaa.
Hallitus kokoontuu 4 – 6 kertaa vuodessa kokoustamaan ja kesäaikaan monien tapahtumien järjestäminen on hallituksen jäsenten ja heidän valitsemien toimikuntien vastuulla. Toki palkattu henkilökunta hoitaa monet käytännön järjestelyt, mutta varsinainen vetovastuu on aina toimikunnilla itsellään. Ajankäyttö on kuitenkin lähes aina harrastuksen parissa toimimista, joten moni hallituksen jäsen on kokenut tekemisen myös hyvin mielekkääksi.
Hallituksen apuna toimivat toimikunnat, joita meillä on nuoriso- ja koulutustoimikunta, naistoimikunta, kilpailu- ja tasoitustoimikunta, klubitoimikunta sekä senioritoimikunta. Toimikunnan puheenjohtajana toimii hallituksen jäsen ja hän kerää toimikuntaan jäsenet auttamaan toiminnan suunnittelussa ja tapahtumien järjestämisessä.
Tällä hetkellä hallituksessa on puheenjohtaja ja seitsemän jäsentä. Hallituksen jäsenmäärä voi vaihdella puheenjohtaja ja 6 – 9 jäsentä välillä. Tänä vuonna hallituksesta on erovuorossa yksi jäsen ja lisäksi puheenjohtaja on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi tämän vuoden jälkeen. Näin ollen tulevassa syyskokouksessa on valittava uusi puheenjohtaja ja lisäksi hallitukseen voidaan valita kolme uutta jäsentä.
Jos tunnet mielenkiintoa hallitustyöskentelyyn ja yhdessä tekemiseen niin ilmoita halukkuudestasi seuran toimistoon pielisgolf(at)pielisgolf.fi. Tekijöitä ja toimijoita kaivataan niin hallitukseen kuin toimikuntiin. Jos mielenkiinto heräsi, mutta et ole aivan varma ja haluaisit lisätietoja niin voit soittaa toiminnanjohtajalle, puheenjohtajalle tai jollekin muulle seuran hallituksen / toimikunnan jäsenelle ja kysellä tarkemmin. Voit myös vinkata meille jos sinulla on mielessä henkilö, joka olisi hyvä henkilö hoitamaan yhteisiä asioita. Toiminnanjohtajan ja hallituksen jäsenten yhteystiedot löydät oheisen linkin takaa Hallitus.
Vastaa