Yöpakkaset on jatkuneet Vapun jälkeen ja myös päivälämpötilat ovat jääneet alhaisiksi. Perjantai ja lauantai on ennusteen mukaan lämpöisempää, joten kevät pääsee taas etenemään. Rangen avaamme keskiviikkona 11.5., mutta kentän avaus ajankohta on vielä avoin. Griinien osalta tilanne on hyvä ja niille päästään tekemään ensimmäinen leikkuu todennäköisesti maanantaina 9.5. Kentällä on kuitenkin edelleen lunta monessa paikkaa ja väylät hyvin märkiä. Tiedotamme kentän avaus ajankohdasta heti, kun se on vain arvioitavissa.
Vastaa