Kentän kastelujärjestelmä uudistetaan ja asennustyöt kentällä alkavat maanantaina 13.9. ja kestävät kokonaisuudessaan 3 – 4 viikkoa. Asennustöitä tehdään mahdollisesti myös viikonloppuisin. Työt eivät missään vaiheessa estä pelaamista, mutta pientä häiriötä se toki aiheuttaa.
Kaapelien ja putkien asennukset tehdään auraustekniikalla, joten niiden osalta kentälle jäävät jäljet ovat minimaalisia. Ainoat varsinaiset kaivuutyöt tapahtuvat sadettimien sekä magneettikaivojen kohdalla. Suurin osa magneettikaivoista sijaitsee raffien puolella, joten väylillä kaivetaan pääasiassa sadettimien kohdalla. Näin ollen väylästä riippuen pieniä kaivuumonttuja / multakasoja tulee 3 – 6 kappaletta / väylä. Nämä ovat kunnostettavaa aluetta eli niistä saa vapautuksen. Pahoittelemme asennustöistä aiheutuvaa häiriötä.
6.9. alkavalla viikolla merkitään kentälle valkoisilla lipuilla magneettikaivot ja sadettimet seuraavan viikon töiden nopeuttamiseksi.
Vastaa