Jokainen meistä on ollut ensimmäisillä golfkierroksillaan, ja tuolloin on saattanut mieltä ja pelaamista häiritä epävarmuus omasta tekemisestään. Tilannetta on helpottanut tuttu pelikaveri, joka on ollut valmis antamaan hyviä vinkkejä ja tuonut positiivisuutta pelaamiseen.
Aloitamme seurassamme kummitoiminnan, jonka tarkoituksena on auttaa ja opastaa uusia ja lajin parissa vasta aloittelevia pelaajia. Otamme vapaaehtoiset kummit ilolla vastaan ja keräämme kummien nimet ja puhelinnumerot caddiemasterille, josta ne ovat tarvitseville saatavilla.
Ajatuksena on, että kummi sitoutuu kauden aikana pelikierroksiin uusien ja vasta aloittelevien pelaajien kanssa. Kummi sitoutuu opastamaan säännöissä sekä hyvän etiketin mukaisessa pelaamissa. Myös sujuvaa pelaamista harjoitellaan yhdessä kummin kanssa. Vapaaehtoiset voivat olla kummina niin monelle kuin haluavat.
Jos olet uusi harrastaja lajin parissa, ota rohkeasti yhteyttä kummiin ja lähde kierrokselle, vaikka vain kummin caddieksi. Samalla on esimerkiksi hyvä käydä sääntöjä läpi ja kenttä tulee tutuksi. Voit myös nykäistä kummeja hihasta, jos jokin asia askarruttaa.
Kummius perustuu vapaaehtoiseen haluun kannustaa ja opastaa aloittelevia pelaajia lajin pariin, eikä kummiudesta ole tiedossa muuta korvausta kuin iloinen mieli kierrosten jälkeen.
Caddiemasterin tavoittaa puhelimitse numerosta 020 7466 785 ja sähköpostitse osoitteesta pielisgolf@pielisgolf.fi
Kummiterveisin,
Kapteenit Anna-Maria ja Hannu
Vastaa