Pielis-Golf ry:n hallitus kokoontui 28.4. ja päätti tiedottaa jäseniä seuraavista asioista:
- Kummitoiminta aloitetaan heti kentän avauduttua ja toimintaan mukaan kaivataan seuran jäseniä. Tavoitteena saada uudet pelaajat viihtymään lajin parissa, tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja saamaan neuvoja sekä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Toiminnasta tiedotetaan tarkemmin sähköisessä uutiskirjeessä toukokuun alussa.
- Korona rajoitusten edelleen jatkuessa ja 20 hlö kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa päätti hallitus jättää seuran sääntömääräisen kevätkokouksen ajankohdan edelleen avoimeksi. Kevätkokoukseen on tulossa ylimääräisenä asiana käsiteltäväksi sääntömuutosesitys. Kokous olisi mahdollista järjestää Teams sovelluksen välityksellä, mutta jäsenistössämme on paljon iäkkäitä, joille kokoukseen osallistuminen sovelluksen välityksellä on syystä tai toisesta vaikeaa tai mahdotonta. Hallitus on tietoinen, että yhdistyksen säännöt määräävät kevätkokouksen pidettäväksi huhtikuun aikana. Asiasta päätettäessä pidettiin tärkeämpänä, että kaikilla jäsenillä on tasapuolinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan kokouksessa päätettäviin asioihin ja ennen kaikkea tällä kertaa sääntömuutokseen. Hallitus päättää kevätkokouksen ajankohdan heti, kun kokoontumisrajoitukset Siun Soten alueella muuttuvat sallivammiksi.
Vastaa