Golfsimulaattori oli kesän aikana kokenut kolauksen ja simulaattorin tietokone on ollut viimeisen kuukauden ajan korjattavana ja siihen on samalla tehty ohjelmistopäivityksiä. Kone on saatu huollosta ja viikonlopun aikana simulaattoria saatettu käyttökuntoon ja päästy testaamaan. Simullaatorikausi oli tavoitteena päästä aloittamaan joulukuun alusta, mutta edellä mainituista syistä nyt viivästyy muutamalla päivällä. Tavoite on kuitenkin päästä aloittamaan joulukuun ensimmäisellä viikolla. Tiedotamme täällä kotisivuilla heti, kun kaikki on valmista.
Vastaa